Mediatiedote #8 – 2.8.2017
Muistutuskutsu: Worldcon 75:n avajaispäivän lehdistötilaisuus.
Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden suurtapahtuma Worldcon 75 järjestää lehdistötilaisuuden avajaispäivänään keskiviikkona 9. elokuuta klo 10, Messukeskuksen kokoushuoneessa 209.
Paikalla ovat Worldconin kunniavieraat (John-Henri Holmberg, Nalo Hopkinson, Johanna Sinisalo, Claire Wendling, Walter Jon Williams) ja puheenjohtajisto.
Median edustajia pyydetään saapumaan paikalle Holiday Inn -hotellin aulan kautta.
Akkreditointipyynnöt Worldconiin pyydetään lähettämään osoitteeseen press@worldcon.fi. Lehdistötilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua.
Worldconin ohjelmaan voi perehtyä tästä: Worldconin ohjelmaopas.
Worldconiin odotetaan tuoreimpien tietojen mukaan saapuvan yli 5 700 jäsentä. Tapahtumaan myydään jäsenyyksien lisäksi päivälippuja, joten lopullinen osanottajamäärä kasvaa tästä yhä.
Osanottajista yli 2 000 on ensikertalaisia, eli First Worldcon -jäseniä. Suomalaisia jäseniä on myös yli 2 000. Yhdysvalloista saapuu Helsinkiin yli 1 300 Worldconin jäsentä, brittejä on yli 700 ja ruotsalaisia yli 200.
Jäsenistä lähes 2 700 on supporting -jäseniä, jotka osallistuvat äänestyksiin mutta eivät saavu paikan päälle. Tästä ryhmästä amerikkalaisia on noin 2 000.
Attending- ja supporting -jäseniä on yhteensä lähes 8 400.
Poimintoja kunniavieraiden ohjelmasta ja somekommenteista:
- Kunniavieras Johanna Sinisalo vastaanottaa perjantaina 11.8. Libertarian Futurist Societyn myöntämän Prometheus-palkinnon. Linkki
- Kunniavieras John-Henri Holmberg pohtii Bibliotekstjänstin haastattelussa tieteiskirjallisuutta rinnakkaisena kirjallisuuden muotona. Linkki
- Kunniavieras Nalo Hopkinson kommentoi blogissaan Jodie Whittakerin valintaa Doctor Who -sarjan uudeksi pääosan esittäjäksi. Linkki
- Kunniavieras Claire Wendling esittelee muutaman työnsä blogissaan. Linkki
- Kunniavieras Walter Jon Williams matkailee parhaillaan Suomessa. Linkki
- Kirjailija George R. R. Martin täydentää ohjelmaansa Worldconissa ja esittää toiveen, että häneltä pyydetään nimikirjoituksia vain sitä varten varatuissa tapaamisissa. Linkki
Worldcon 75, eli vuoden 2017 World Science Fiction Convention järjestetään Helsingissä 9.–13. elokuuta 2017. Lisätietoja Worldconista, järjestelyistä ja hinnoista löytyy verkkosivulta worldcon.fi. Kaikki lehdistötiedotteet löytyvät osoitteesta worldcon.fi/press.
Worldcon 75:n kunniavieraat ovat John-Henri Holmberg, Nalo Hopkinson, Johanna Sinisalo, Claire Wendling ja Walter Jon Williams.
Median yhteydenotot ja pyynnöt poistaa osoitteita postituslistalta pyydetään lähettämään osoitteeseen press@worldcon.fi. Yleisluontoiset tiedustelut pyydetään lähettämään osoitteeseen info@worldcon.fi.
Mediapuhelin: 041 753 3069
World Science Fiction Convention:
Vuonna 1939 perustettu World Science Fiction Convention eli Worldcon on yksi maailman suurimmista tieteiskirjallisuuden ja fantasian alan tapaamisista. Worldconeissa tapaavat kirjailijat, taiteilijat, kustantajat, kustannustoimittajat ja fanit.
Vuoden 2017 Worldcon Helsingissä on järjestyksessä 75:s ja ensimmäinen, joka järjestetään Pohjoismaassa.
Worldconeissa jaetaan alan merkittävimpiin kuuluvat Hugo-palkinnot. Palkintojen saajat asetetaan ehdolle ja valitaan Worldconien jäsenten ehdotusten ja äänten perusteella.